Svetlana Probirskajan väitöstilaisuus

Osallistuin ensi kertaa elämässäni väitöstilaisuuteen, enkä oikein tiennyt, mitä odottaa: Panisiko vastaväittäjä väittelijän ahtaalle? Liikkuisiko keskustelu niin tieteellisellä tasolla, etten ymmärtäisi siitä mitään? Olisiko ovella vartijoita vahtimassa, ettei kukaan asiaankuulumaton pääsisi sisään?

Loppujen lopuksi tilaisuus ei poikennut esimerkiksi opinnäytetyöseminaarista niin paljon, kuin olin odottanut. Toki jotkin seremonialliset, vanhoista ajoista jäänteinä säilyneet osiot selvästi osoittivat, että kyseessä on suurempi tilaisuus kuin edellä mainittu seminaari, mutta tunnelma ei ollut jäykän muodollinen tai pelottavan akateeminen, eikä minun tarvinnut istua tulisilla hiilillä väittelijän puolesta peläten.

Ennen tilaisuutta lukemani lehdistötiedote valotti väitöskirjan aihetta hyvin, ja vastaväittäjän kysymykset selvensivät sitä entisestään. Tutkimuksen tyyliä kuvasi kivasti vastaväittäjän kertomus siitä, miten hänen omien opiskelijoidensa mielikuva ensikuulemalta tylsältä vaikuttaneesta aiheesta oli muuttunut: "Ai näinkin voi tätä aihetta käsitellä?"

Vastaväittäjällä ei juurikaan ollut perustavanlaatuista kritiikkiä esitettävänä. Pariin otteeseen hän mainitsi puutteena sen, että tutkimuksen materiaalina käytetyn korpuksen kokonaislaajuutta ei mainittu missään, vaan se olisi pitänyt itse laskea kunkin liitteenä olleen sopimustekstin annetun sanamäärän perusteella. Väittelijä kertoi tietoisesti jättäneensä aineistonsa kvantitatiivisen puolen vähemmälle huomiolle, koska hän oli halunnut korostaa nimenomaan kvalitatiivisuutta.

Vastaväittäjä tarttui myös muutamiin käsitteisiin, joita väittelijä oli tutkimuksessaan käyttänyt ja joihin hän oli liittänyt väitteitä, jotka vastaväittäjän mielestä vaikuttivat erikoisilta. Tällainen oli esimerkiksi vallan käsitteeseen liittyvä keskustelu, jossa väittelijä piti näkymätöntä valtaa tehokkaimpana vallan muotona. Vastaväittäjä kysyi, eikö voimankäyttöön ja pelotteluun perustuva valta ole sittenkin tehokkaampaa. Väittelijä vastasi määrittelemällä näkymättömän vallan diskursiiviseksi vallaksi, joka poikkeaa väkivallasta: väkivallan harjoittajalla ei ole todellista valtaa, koska hän joutuu pakottamaan alistamansa ihmiset tahtoonsa.

Samaan aihepiiriin liittyi tutkimuksessa edempänä käsitelty sensuuri, jonka tehokkaimpana muotona väittelijä piti itsesensuuria eikä vastaväittäjän ehdottamaa viranomaisten sensuuria. Ensimmäinen perustuu diskursiiviseen valtaan, jälkimmäinen väkivaltaan.

Kaikkeen vastaväittäjän esittämään kritiikkiin väittelijä vastasi perustellen oman näkemyksensä ansiokkaasti.

Jonkin verran keskustelun seuraamista hidasti oma vajavainen käsitteiden tuntemukseni. Tutkimusmetodeina käytetyt avaisana-analyysi ja kriittinen diskurssianalyysi eivät olleet minulle ennestään tuttuja, ja vaikka niiden sisältö alkoikin keskustelun aikana avautua, niiden parempi ymmärtäminen olisi varmasti ollut paikallaan.

Tutkimuksessa löydettyjen avainsanojen käsittelyssä (esimerkiksi "miinusmerkkiset sanat") käytettiin melko paljon venäjää, joten se osa keskustelua jäi minulta hämärän peittoon. Muilta osin pysyin vastoin odotuksiani hyvin mukana, ja keskustelua oli mielenkiintoista seurata!

Yllättävää ja positiivista minusta oli väitöskirjan tyyli, joka kävi ilmi muutamista vastaväittäjän lukemista katkelmista. Kieli oli metaforista ja kuvailevaa, ei lainkaan kuivakkaa! Kiintoisana pidin toteamusta EU-tekstien ja sopimuskäännösten välistä eroa: EU-tekstit ovat kaikilla kielillä yhtälailla alkuperäisiä ja sitovia, eivät käännöksiä. Toinen mielenkiintoinen havainto oli se, etteivät Suomen ja Venäjän kahdenväliset sopimukset loppujen lopuksi poikkea kovinkaan paljon maiden muista sopimuksista. Olisin mielelläni kuullut katkelman sopimusta, joka "ei ole suomea eikä venäjää, vaan hybridikieltä". Miltähän se kuulostaa?

Erityisen ilahduttavaa oli väittelijän toive, että käännöstieteellinen lähestymistapa voisi valottaa tutkimusaihetta uudella tavalla. Käännöstieteellistä tutkimusta voisi soveltaa moniin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja saada uusia, valaisevia näkökulmia.