Käännössuomen ja supisuomen eroista

Sampo Nevalaisen artikkeli Köyhtyykö kieli käännettäessä? - Mitä taajuuslistat kertovat suomennosten sanastosta esittelee tutkimustuloksia, jotka näyttäisivät tukevan käännösuniversaalia käännöskielen yksinkertaistumisesta.

Yhtenä sanastollisen yksinkertaistumisen syynä pidetään kääntäjän taipumusta tukeutua tavanomaisempaan sanastoon kuin alkuperäissuomeksi kirjoittaja. Tämä on kiintoisa väite, ja vaikka tahtoisin uskoa, ettei se ole tosi, en kaiketi voi kuvitella tuottavani sen omalaatuisempaa ja leimallisempaa käännöskieltä kuin tutkimuskorpusten kääntäjät. "Suorien vastineiden viljelystä", minkä Nevalainenkin artikkelissaan mainitsee, on keskusteltu käännöskursseilla paljon. Kiusaus käyttää ensimmäisenä mieleen tulevaa, yleistä vastinetta ja joskus jopa anglismia voi olla suuri, jos aikaa on vähän, mutta se tuntuu kuitenkin laiskalta kääntämiseltä. Lukion ainekirjoitusajoista lähtien minuun on iskostunut käsitys värikkään, supisuomalaisen ja vaihtelevan sanaston ylivertaisuudesta, ja tahtoisin toteuttaa tätä käsitystä myös käännöksissä!

Itse saatan epäröidä leimallisen ja neutraalin ilmaisun välillä silloin, kun en ole varma, värittääkö leimallinen ilmaisu viestiä eri tavalla kuin alkuteksti. Ei-neutraalilla sanastolla voi olla hyvinkin vaihtelevia konnotaatioita eri kielenkäyttäjien välillä, jolloin tavanomainen, vähemmän latautunut vaihtoehto on turvallisempi. Toisaalta on vaikea uskoa, että tällaiset epäröinnit vaivaisivat kielenkäytön ammattilaista.

Nevalaisen tutkimuksen avainsanoja tarkasteleva osuus oli kiinnostavaa luettavaa. Avainsanojen esiíntyminen tukee hypoteesia käännösten konservatiivisuudesta, eli kääntäjän taipumuksesta käyttää neutraalimpaa kieltä kuin supisuomalaisissa teksteissä. Itsestään selvältä tuntuu väite, että Suomea ja suomalaista yhteiskuntaa kuvaavat avainsanat ovat tunnusomaisempia supisuomelle kuin käännössuomelle: käännössuomihan kertoo muista kulttuureista tulevia tarinoita. (Mahtaisiko tässä kohden olla eroja viimeaikaisten ja 1900-luvun alussa käännettyjen tekstien välillä?)

Vähän surkuhupaisa havainto oli, että supisuomelle tyypillisiin avainsanoihin lukeutuvat sauna, viina ja perkele. Se tuntuu niin räikeän stereotyyppiseltä!

Tutkimukset osoittavat, että käännössuomessa persoonapronominit ovat yleisempiä kuin supisuomessa: sanotaan minä juoksen, sen sijaan että käytettäisiin pelkkää persoonapäätteistä verbiä, mihin suomi antaa mahdollisuuden. Kirjoitetussa kielessä, näin äkkiseltään ajateltuna, runsas persoonapronominien käyttö tuntuisikin kankealta, mutta en voi sanoa, että olisin kiinnittänyt siihen erityisesti huomiota käännöksiä lukiessani. Sen sijaan olen huomannut, että puheessa pronomineja käytetään paljon enemmän kuin kirjoitetussa kielessä. Puhuttuna lause "aattelin käydä koululla syömässä" kuulostaa vajaalta ja jopa "väärältä": sen sijaan pitäisi sanoa "miä aattelin käydä koululla syömässä".

Nevalainen päättää artikkelinsa toteamukseen, että vaikka sanastollisia eroja käytännössä tuskin huomaa, "ne voivat osaltaan olla luomassa sitä mystissävyistä kokonaiskuvaa, joka saa käännökset tuntumaan nimenomaan käännöksiltä". Minusta on kiehtovaa ajatella, että lukija voi jotenkin intuitiivisesti tunnistaa lukemansa tekstin käännökseksi, vaikka hänen olisikin mahdotonta erottaa mitään yksittäisiä piirteitä perusteluiksi. En sentään uskalla väittää, että itse erottaisin käännöksen alkutekstistä. Muistan joskus lukeneeni, että jollakin käännöskurssilla opiskelijoille näytettiin sekä alkuteksti että käännös ja kysyttiin, kumpi on kumpi: kumpi teksteistä on kirjoitettu ensin. Se oli varsin kinkkinen kysymys, joka (ainakin ammattikääntäjän ollessa kyseessä) varmaankin vaatisi selvitäkseen juuri Nevalaisen tutkimuksen kaltaista tarkastelua.

***

Sampo Nevalaisen artikkelin herättämät ajatukset päättävät tämän luentoblogin, jonka kirjoittaminen on ollut mielenkiintoista ja palvellut tarkoitustaan: luennoilta mieleen suodattunut tieto on varmasti käynyt läpi useamman ajatuskerran kuin tenttiin lukiessa ja viime metreillä oppimispäiväkirjaa laatiessa. Toivottavasti se on myös jollakin tavoin välittynyt itse blogiteksteistä!