Kulttuurinen käänne ja systeemiteoriat

Kulttuurikäsitykseni on peräisin valistuksen ajalta. Kun ajattelen kulttuuria, mieleeni pyörähtävät Martti Talvela, Albert Edelfelt, Edith Södergran ja Aino Ackté, eivät suinkaan Duudsonit tai Arto Nyberg. Vaikka periaatteesta inhoankin elitististä käsitettä korkeakulttuuri, se on salakavalasti iskostunut ajatusmaailmaani. Kuitenkin Mikko Lehtosen määritelmä kulttuurista merkityskarttoina tuntuu hyväksyttävältä: kun ajattelee esimerkiksi termiä kulttuurishokki, siihen sisältyy paljon, paljon enemmän kuin vain kanonisoitu taide.

Minun on vaikea nähdä kääntämistä uudelleenkirjoittamisena samassa mielessä kuin esimerkiksi antologioiden kokoamista. Uudelleenkirjoittamiseen sisältyy mielestäni ajatus siitä, että alkuperäistä tekstiä halutaan tietoisesti muuttaa ja uudistaa, kun taas kääntämisessä - minun käsitykseni mukaan - lähdeteksti halutaan säilyttää sellaisena kuin kirjoittaja sen ajatteli: ja jotta lähdetekstin voisi säilyttää sellaisena, sitä täytyy muuttaa kohdekielen normien mukaiseksi. Kyseessä on siis ennemminkin välttämätön muuttaminen kuin tavoiteltu muuttaminen. En suinkaan ole sanasanaisen kääntämisen kannalla, mutta mielestäni alkutekstin luojalla on tekstiin, sekä lähde- että kohdekieliseen, suurimmat tekijänoikeudet. Kääntäminen on ajatusten välittämistä kielestä toiseen, ja juuri ajatuksethan ovat lähtöisin alkutekstin kirjoittajasta. Ja minulle ajatukset ovat kielestä irrallisia, kieleen sitomattomia. (Nyt voisi kysyä, voiko yksikään ihminen ilmaista toisen ihmisen ajatuksia juuri sellaisina, kuin tämä on ne ajatellut. Ei varmastikaan. Omien ajatuksten kääntäminen kielelliseen muotoon on tarpeeksi vaikeaa.)

Pienen kieliyhteistön edustajina olemme onnekkaita siinä mielessä, että meillä luetaan paljon käännöskirjallisuutta ja että kotouttaminen on paljon lievempää suomenkielisissä käännöksissä kuin esimerkiksi englanninkielisissä. Käännöskirjallisuus rikastuttaa kotimaista kirjallisuutta ja antaa arvokkaan näkökulman vieraisiin kulttuureihin, ja ajatus siitä, että voisi lukea suomeksi pelkästään kotimaista kirjallisuutta, on ahdistava.

Vieraiden elementtien käytöstä suomen kielessä: monet anglismit ja varsinkin svetisismit ovat kotiutuneet suomeen jo niin, ettei niitä enää edes tunnisteta vieraiksi. Varmasti itsekin käytän sellaisia, vaikka yleensä haluankin pyrkiä tekstintuottamisessa kotimaisuuteen. Kuitenkin suomen kielen kehittymisen ja omaleimaisena säilymisen kannalta oikeakielisyyden vaaliminen ja kielellisten normien noudattaminen kaikessa tekstin tuottamisessa, myös kääntämisessä, on ensiarvoisen tärkeää! Vieraannuttavaa kääntämistä ei saisi viedä niin pitkälle, että lähdekieli näkyy käännöksessä outoina sanajärjestyksinä ja kummallisina fraaseina. Omasta kielestä tulisi olla ylpeä. Kääntäjän pitääkin hallita äidinkielensä niin hyvin, että hän kykenee sillä ilmaisemaan vieraalla kielellä kirjoitettuja ajatuksia uskollisesti - sekä lähdetekstin luojalle että oman kielensä normistolle.